Makumatkalla

Menikin tämä postaus tälle päivälle, eilen jo aloittelin kirjoittelemaan mutta oli sen verran äksönipäivä että tälle päivälle jäi julkaisu.

Toissapäivänä siis höyryttelin lounaaksi Pojalle kukkakaalia ja luomuporkkanaa. Lisäksi tarjolla oli vanhaa tuttua, kurkkua. Alan jo tulla tutuksi tuon MicroGourmetin kanssa, vielä kun opin hyödyntämään "jälkihöyryn", niin saadaa sähköä säästettyä. Olen siihen ehdottoman tyytyväinen, käyttö on helppoa ja nopeaa (isompikin satsi valmistuu kaikkineen maks. 20 minuutissa).

Lounaan ehdoton hitti oli kukkakaali! Tuntui ihanalta kätösissä, otteen sai helposti ja pieniä murusia oli hauska imeskellä sormien lomasta. Porkkanaakin maisteltiin, ei tosin niin hanakkaasti, ja kurkut unohdettiin tyystin. Tässäpä kuvatunnelmia.

Myös uuteen nokkamukiin tehtiin tuttavuutta. Tuo nokkamuki ja siitä veden hörppiminen on Pojasta huisin hauskaa; ei tarvitse nähdä kuin vilahdus mukista niin alkaa hirmuinen hihkuminen! Molemmilla käsillä saadaan jo kiinni kahvoista ja suunta on oikea, hieman nostoapua vielä tosin tarvitaan. :)

Toissailtana olimme Takatukkaukon ja tämän perheen luona vierailulla ja siellä Tukkis sai kurkun ja kukkakaalin lisäksi myös tomaatinlohkoja ja parsakaalia. Eilen aamulla jo löytyi vaipasta ensimmäiset kurkunpalat. En olisi uskonut ollenkaan, että "tuloksia" tulee näin nopeasti! :) Saman päivän aikana vaipasta tehtiin myös parsakaali- ja kukkakaalilöytöjä, ja tänään myös ensimmäiset porkkanalöydökset.  Eilen tulimme Tukkiksen mummolaan katsomaan uusinta Bondia ja yökyläilemään, ja Poika sai ruoaksi äidin höyryttämiä porkkanoita, kukkista ja parsaa. Kokeiluun päätyivät myös maissinaksut ja välipalalla banaani. 

Etukäteen jännitin paljon kakomista, mutta huoli on ainakin toistaiseksi ollut turha. Poika on kakonut muutaman kerran, mutta tekee sen hyvin keskittyneesti ja hätääntymättä. Myös haukottelua käytetään apukeinona ruoan siirtelyssä. Täytyy siis vain luottaa pieneen harjoittelijaan!

Aurinkoista päivää!

Meillä syödään!

Kurkkuherkkua

Eilen otin Tukkiksen kahvipöytään kanssamme Bumboon istumaan. Tarjosin hänelle kurkkutikkuja kutittavia ikeniä viilentämään ja ikään kuin kokeeksi, kiinnostaako ruoka yhtään. Kaikki muu kun menee kyllä suuhun ja seurauksena on armotonta jäytämistä ja pureskelua. Muutama viikko sitten koetimme samaa Poika sylissäni, silloin ei vielä ollut minkäänmoista kiinnostusta kurkkua kohtaan. Tukkis vain katseli vihreää tikkusta pöydällä mutta ei edes tavoitellut sitä. Mutta miten kävi kurkkutikuille nyt? No hyvin (tai siis huonosti :D)! Suunta oli samantien suuta kohti! Tukkis jaksoi pelata kurkkujen kanssa pitkään ja hartaasti. Tässäpä lopputulos:

Iltasella Tukkis sai kurkkuja vielä uusintatestaukseen muun porukan syödessä dippikasviksia, pizzaa ja pikkunakkeja (joita höyryttelin uudella tupperillani!). Olipa Äiskällä onnellinen hetki, kun ruokapöydässä oli yhtä aikaa meidän kolmen lisäksi myös Tukkiksen kaksi serkkutyttöä, Setä, Täti sekä Mummo ja Pappa. Kurkkujen natustaminen oli edelleen Pojasta hauskaa ja jännittävää, ja taidot olivat jo ensimmäisestä kerrasta ainakin ylpeiden Äiskän ja Iskän silmissä karttuneet.

Joko on aika? 

Pojan käytyä yöunille puhelimme Iskän kanssa, josko Tukkis aloittaisi sormiruokailutaipaleensa toden teolla jo ennen kuuden kuukauden rajapyykin täyttymistä. Itse olin ajatellut ja vakuuttunut siitä, että 6 kk mennään täysimetyksellä, joten omia ajatuksia ja asenteita piti tarkastella ja tarkistella. Mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä. Merkit sormiruokailuvalmiudesta ovat pojalla näkyvissä, ainoastaan ruoansulatuselimistön kehittyneisyyttä voi vain arvailla, ei nähdä, - joko poika siis on valmis? Mitä hyötyä/haittaa on siitä, jos aloitamme? Mitä hyötyä/haittaa on siitä, jos lykkäämme aloitusta? Aloitammeko pojan herkkyyskauden vuoksi vai oman innostuksemme vuoksi? Pitkitämmekö aloitusta sen vuoksi, että Poika ei ole siihen vielä valmis vai sen vuoksi, että minä saisin sanoa täysimettäneeni puoli vuotta? Tarvitseeko Poika vielä kiinteää ruokaa? 

Tarkkaa keskittymistä

Varmistuksen asiaan löysin aamulla Omin sormin suuhun -kirjasta, jossa sanotaan näin:

"Luotettavin tapa tunnistaa, onko vauva valmis aloittamaan kiinteän ruoan syömisen, on seurata merkkejä niistä tärkeistä fyysisistä muutoksista, jotka mahdollistavat syömisen. Näitä ovat vastustuskyvyn ja ruoansulatuselimistön kehitys ja suun kasvu ja kehitys. Jos vauva osaa istua vain vähän tuettuna tai ilman tukea, kurkottaa ja tarttua esineisiin ja viedä ne suuhunsa nopeasti ja tarkasti ja jos hän jyrsii lelujaan ja tekee purentaliikkeitä, hän on todennäköisesti valmis kiinteään ruokaan tutustumiseen. Paras merkki valmiudesta on kuitenkin se, kun vauva laittaa itse ruokaa suuhunsa. Tähän hän pystyy vain, jos siihen annetaan mahdollisuus"

-Rapley, Gill & Murkett, Tracey 2008; Omin sormin suuhun

Ajatusjuoksuni kirkastui yhteen johtolauseeseen, mahdollisuuden antamiseen. Koska merkit Pojan valmiudesta sormiruokailuun ovat nähtävissä, on meidän annettava hänelle mahdollisuus päättää ja näyttää itse, onko oikea aika nyt vai myöhemmin. Aamulla teimme vielä "istumistestin", (Lue lisää istumisvalmiudesta täältä!), eli annoin Pojan istua sylissäni pidellen häntä kiinni vain kevyesti lantiolta. Poika kannatteli itseään todella topakasti, ei retkahdellut sivulle tai painunut eteen kyyryyn. Viisikuisneuvolassa saimmekin jo luvan istuttaa Tukkista sylissä ilman rajoituksia.

Onnistumisen riemua

No, kaiken tämän ajatusmarathonin (jonka te nyt jouduitte lukemaan) jälkeen päätimme, että nyt on Tukkiksen aika saada mahdollisuus tutustua ruoan ihmeelliseen maailmaan. Ja hyvältä on tähän mennessä näyttänyt. Poika pojottaa Bumbossaan topakasti, välillä tosin pitää yrittää pyydystää evästä suoraan suuhun tarjottimelta. Hänestä ei tarvitse pitää kiinni eikä pelätä, että ruokahetki (tai siis tässä vaiheessa leikkihetki) olisi jotenkin vaarallinen. Tuntuu hyvältä, iloiselta ja rennolta! Poika pärjäisi vielä muutaman viikon vallan mainiosti pelkällä rintamaidolla, mutta koen, että aloituksen venyttäminen muutamalla viikolla olisi vain minun kohdallani itsekästä "saanpahan sanoa täysimettäneeni puoli vuotta" -hapatusta. Viisi kuukautta ja yksi viikko on meille sopiva lapsentahtinen kiinteiden aloitusaika. On ollut ihana katsoa, miten poika on heti ymmärtänyt, mitä ruoalle tehdään ja miten iloisia onnistumisen ja oivaltamisen kokemuksia on karttunut jo parissa päivässä.

Nam!

Tänään Tukka Poika onkin saanut jo maisteltavakseen kurkun lisäksi monta ihanaa uutta herkkua. Mutta niistä kerron enemmän huomenissa, arvauksia otetaan vastaan! :)

Teoriaa ja välineurheilua

 Anteeksi blogihiljaisuus!

Olemme lomailleet ja sairastaneet, niin bloggaus on kyllä ihan unohtunut..

Nyt olisikin niin paljon poristavaa, ettei oikein tiedä mistä edes aloittaisi!

Omin sormin suuhun 

Viimeisen vajaan kuukauden aikana olemme mm. lukeneet Gill Rapleyn Omin sormin suuhun -kirjaa, "lapsentahtisen sormiruokailun raamattua". Kirja on kyllä lunastanut kaikki odotukseni ja voinkin lämpimästi suositella sitä kaikille asiasta kiinnostuneille; se on todella kattava ja selkeä tietopaketti, josta ainakin minä olen löytänyt vastaukset kaikkiin mieltäni tähän asti askarruttaneisiin kysymyksiin. Myös Iskä on kirjaa lukenut ja tykännyt. Kirja on helppolukuinen ja kappalejako on selkeä. Mukana on myös kokemuksia sormiruokailusta vanhempien kertomana, ne keventävät teoriapainotteista kirjaa mukavasti ja tuovat omanlaistaan syvyyttä aiheeseen.

Meillä on ollut myös ilo saada seurata läheltä Tukkiksen rakkaan ystävän, puolitoista kuukautta vanhemman Takatukkaukon, sormiruokailutaipaleen alkua. Takatukkaukko pistelee nyt muutaman viikon kokemuksella ruokaa napaansa hämmästyttävän hienosti! Vaikka olenkin vakaasti uskonut sormiruokailun toimivuuteen, on ollut uskomattoman hienoa nähdä, että asia toimii käytännössä - ja vieläpä älyttömän hyvin! Odotammekin entistä suuremmalla innolla sormiruokailutaipaleemme alkua.

Välineurheilua osa 1 - Nettikirpparit

Olen lukenut blogeja ja nettikeskusteluja sormiruokailuun liittyen ja yrittänyt bongata, mitä tarvikkeita ja tavaroita kannattaisi sormiruokailijalle hankkia, ja mitkä hienoudet ovat tyystin turhakkeita. Käytäntö tietysti opettaa, mitkä loppujen lopuksi ovat itselle parhaita välineitä, mutta muutamia asioita olen hankkinut jo etukäteen.

Facebookin nettikirpparilta olen ostanut meille Bumbon sekä siihen kuuluvan tarjottimen. Tätä tullaan käyttämään meillä myös ensi kuusta alkaen uimahallissa vauvauintireissuilla. Taidanpa joskus kirjoitella erillisen päivityksen koko Bumbosta, kunhan päästään kunnolla sitä testailemaan, ainakin Takatukkaukon ruokailuhetkissä se on ollut verraton.

Nettikirpparilta olen ostanut myös yhden ruokailuessun, ja tänään postilaatikkoon oli ilmestynyt niin ikään Facebookin kautta hankittu TinyDiner.

TinyDiner on siis imukupeilla pöytään kiinnitettävä kumilärpsykkä, jonka etureunassa on kaukalo. 

Tätä on kovasti kehuttu, ja meillä tämä tulee reissu- ja ravintolakäyttöön. Alustan saa rullattua tuon kaukalon sisään siten, että koko systeemi vie tilaa noin talouspaperirullan hylsyn verrran. Me tykätään reissata ja kulkea, joten voisin kuvitella, että tämä tulee olemaan meillä tykätty kapistus.

Välineurheilua osa 2 - Tupperware

Mä olen heikkona Tuppereihin. Vaikka tuotteet ovatkin melko hinnakkaita, minä olen todennut ne hintansa arvoisiksi. Tupperit tekevät minun keittiöelämästäni mielekkäämpää ja helpompaa sekä ovat kestäviä ja pestäviä (mm. äidilläni on yli 40 vuotta vanhoja Tuppereita jatkuvassa käytössä). 

Veljeni vaimo a.k.a. Täti toimii Tupperware-konsulenttina ja uutuuksista eturivissä kuuleminen ei ainakaan tätä heikkouttani helpota. 

Tammikuun lopussa meillä kutsuiltiin, ja tänään sain tuotteet itselleni.

Sormiruokailukäyttöön tilattiin meille herkullinen satsi:

Alimmaisena on MicroGourmet, neliosainen systeemi, jolla saa höyrytettyä ruokaa mikroaaltouunissa.

Vasemmalla olevaan alaosaan laitetaan vettä, kahdessa takarivin oikeanpuoleisessa on ritilät, joiden päälle sitten eväät, ja lopuksi etualalla oleva kansi päälle. Meillä ei ole höyrytyskattilaa, joten ajattelin että otamme nyt sitten tämän testaukseen. Mikroaallot eivät läpäise astiaa, joten niitä pelkäävillekin tämän pitäisi olla toimiva systeemi. Iskä on tämän suhteen melko skeptinen, mutta katsotaan, katsotaan..

MicroGourmetin lisäksi tilasin Tukka Pojalle myös ihka ensimmäiset omat astiat (jos ei D- ja relatippojen tankkaukseen käytettyjä Tupperin pitkävartisia lastenlusikoita lasketa).

TupperCare-settiin kuuluu kaksi kahvallista kolmen desin vesitiiviillä kannella olevaa mikronkestävää kippoa, johon voi pakata evästä matkaan, ergonomisesti muotoillut lastenaterimet (ainakin omaan käteen ja silmään vaikuttivat paremmilta kuin useimmat vastaavat) sekä kahden desin nokkamuki irroitettavilla kahvoilla. Nokkamukin kansi ja nokka ovat silikonia, ihan veikeältä vaikuttaa. Lisäksi settiin kuuluu myös alla olevassa kuvassa oleva lautanen:

 Lautasen juju on siinä, että siinä on irrotettava alusta: kun alustan laittaa pöytään ja lautasen painaa siihen kiinni, niin kiinni on ja pysyy! Tämän avulla vanhempi voi keskittyä johonkin muuhun kuin lentävän lautasen kiinnipitelemiseen ja -ottamiseen. Lautanen kestää niin ikään mikrokäyttöä ja siinä on vesitiivis kansi. 

Mitkä ovat teidän perheen suosikkitarpeistoa syömisen suhteen? Entä onko jokin osoittautunut turhaksi hankinnaksi?