Meillä syödään!

Kurkkuherkkua

Eilen otin Tukkiksen kahvipöytään kanssamme Bumboon istumaan. Tarjosin hänelle kurkkutikkuja kutittavia ikeniä viilentämään ja ikään kuin kokeeksi, kiinnostaako ruoka yhtään. Kaikki muu kun menee kyllä suuhun ja seurauksena on armotonta jäytämistä ja pureskelua. Muutama viikko sitten koetimme samaa Poika sylissäni, silloin ei vielä ollut minkäänmoista kiinnostusta kurkkua kohtaan. Tukkis vain katseli vihreää tikkusta pöydällä mutta ei edes tavoitellut sitä. Mutta miten kävi kurkkutikuille nyt? No hyvin (tai siis huonosti :D)! Suunta oli samantien suuta kohti! Tukkis jaksoi pelata kurkkujen kanssa pitkään ja hartaasti. Tässäpä lopputulos:

Iltasella Tukkis sai kurkkuja vielä uusintatestaukseen muun porukan syödessä dippikasviksia, pizzaa ja pikkunakkeja (joita höyryttelin uudella tupperillani!). Olipa Äiskällä onnellinen hetki, kun ruokapöydässä oli yhtä aikaa meidän kolmen lisäksi myös Tukkiksen kaksi serkkutyttöä, Setä, Täti sekä Mummo ja Pappa. Kurkkujen natustaminen oli edelleen Pojasta hauskaa ja jännittävää, ja taidot olivat jo ensimmäisestä kerrasta ainakin ylpeiden Äiskän ja Iskän silmissä karttuneet.

Joko on aika? 

Pojan käytyä yöunille puhelimme Iskän kanssa, josko Tukkis aloittaisi sormiruokailutaipaleensa toden teolla jo ennen kuuden kuukauden rajapyykin täyttymistä. Itse olin ajatellut ja vakuuttunut siitä, että 6 kk mennään täysimetyksellä, joten omia ajatuksia ja asenteita piti tarkastella ja tarkistella. Mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä. Merkit sormiruokailuvalmiudesta ovat pojalla näkyvissä, ainoastaan ruoansulatuselimistön kehittyneisyyttä voi vain arvailla, ei nähdä, - joko poika siis on valmis? Mitä hyötyä/haittaa on siitä, jos aloitamme? Mitä hyötyä/haittaa on siitä, jos lykkäämme aloitusta? Aloitammeko pojan herkkyyskauden vuoksi vai oman innostuksemme vuoksi? Pitkitämmekö aloitusta sen vuoksi, että Poika ei ole siihen vielä valmis vai sen vuoksi, että minä saisin sanoa täysimettäneeni puoli vuotta? Tarvitseeko Poika vielä kiinteää ruokaa? 

Tarkkaa keskittymistä

Varmistuksen asiaan löysin aamulla Omin sormin suuhun -kirjasta, jossa sanotaan näin:

"Luotettavin tapa tunnistaa, onko vauva valmis aloittamaan kiinteän ruoan syömisen, on seurata merkkejä niistä tärkeistä fyysisistä muutoksista, jotka mahdollistavat syömisen. Näitä ovat vastustuskyvyn ja ruoansulatuselimistön kehitys ja suun kasvu ja kehitys. Jos vauva osaa istua vain vähän tuettuna tai ilman tukea, kurkottaa ja tarttua esineisiin ja viedä ne suuhunsa nopeasti ja tarkasti ja jos hän jyrsii lelujaan ja tekee purentaliikkeitä, hän on todennäköisesti valmis kiinteään ruokaan tutustumiseen. Paras merkki valmiudesta on kuitenkin se, kun vauva laittaa itse ruokaa suuhunsa. Tähän hän pystyy vain, jos siihen annetaan mahdollisuus"

-Rapley, Gill & Murkett, Tracey 2008; Omin sormin suuhun

Ajatusjuoksuni kirkastui yhteen johtolauseeseen, mahdollisuuden antamiseen. Koska merkit Pojan valmiudesta sormiruokailuun ovat nähtävissä, on meidän annettava hänelle mahdollisuus päättää ja näyttää itse, onko oikea aika nyt vai myöhemmin. Aamulla teimme vielä "istumistestin", (Lue lisää istumisvalmiudesta täältä!), eli annoin Pojan istua sylissäni pidellen häntä kiinni vain kevyesti lantiolta. Poika kannatteli itseään todella topakasti, ei retkahdellut sivulle tai painunut eteen kyyryyn. Viisikuisneuvolassa saimmekin jo luvan istuttaa Tukkista sylissä ilman rajoituksia.

Onnistumisen riemua

No, kaiken tämän ajatusmarathonin (jonka te nyt jouduitte lukemaan) jälkeen päätimme, että nyt on Tukkiksen aika saada mahdollisuus tutustua ruoan ihmeelliseen maailmaan. Ja hyvältä on tähän mennessä näyttänyt. Poika pojottaa Bumbossaan topakasti, välillä tosin pitää yrittää pyydystää evästä suoraan suuhun tarjottimelta. Hänestä ei tarvitse pitää kiinni eikä pelätä, että ruokahetki (tai siis tässä vaiheessa leikkihetki) olisi jotenkin vaarallinen. Tuntuu hyvältä, iloiselta ja rennolta! Poika pärjäisi vielä muutaman viikon vallan mainiosti pelkällä rintamaidolla, mutta koen, että aloituksen venyttäminen muutamalla viikolla olisi vain minun kohdallani itsekästä "saanpahan sanoa täysimettäneeni puoli vuotta" -hapatusta. Viisi kuukautta ja yksi viikko on meille sopiva lapsentahtinen kiinteiden aloitusaika. On ollut ihana katsoa, miten poika on heti ymmärtänyt, mitä ruoalle tehdään ja miten iloisia onnistumisen ja oivaltamisen kokemuksia on karttunut jo parissa päivässä.

Nam!

Tänään Tukka Poika onkin saanut jo maisteltavakseen kurkun lisäksi monta ihanaa uutta herkkua. Mutta niistä kerron enemmän huomenissa, arvauksia otetaan vastaan! :)